Valmentajasta
Kirjaudu
Lue lisää

Ennaltaehkäisy- tehokkain hoito!

Oct 30, 2023
Kauneusblogi

ENNALTAEHKÄISTÄÄN!

Hoitolassani näen päivittäin todella erityyppisiä ihoja ja niihin liittyviä ongelmia. Joskus joudun leikkimään salapoliisia keksiäkseni, mikä kunkin ongelman on aiheuttanut. Joskus syy on helppo keksiä. Stressi, sääolosuhteet, tietyt ruoka-aineet tai vääränlainen kotihoito ovat yleisimpiä. Aina se syy ei kuitenkaan löydy ihan lähimenneisyydestä vaan on tullut pidemmän ajan kuluessa. Ihon veltostuminen tai rypyt eivät synny yhdessä yössä tai edes muutamassa kuukaudessa. Samoin akne ja epäpuhtaudet voivat olla esimerkiksi suoliston huonon kunnon aiheuttamia ja ongelma on hiipinyt pikkuhiljaa ajan saatossa esille.

  Hoitoon tullaan usein, kun on jokin ongelma ja etenkin vasta kun se on mennyt riittävän pahaksi. Tämä on vähän sama ilmiö kuten lääkäriin meneminen vasta, kun ollaan sairaita. Ennaltaehkäisy on kuitenkin se tehokkain hoito. Silloin ei tarvitsisi odottaa, että ilmenee ongelmia. Ihoaan voi hoitaa, vaikka ei olisikaan mitään ongelmaa, sillä eihän kukaan halua niitä ongelmia, jotka ovat estettävissä ennaltaehkäisyllä. Muinoin Kiinassa lääkärin tehtävä oli hoitaa potilasta niin, ettei sairautta tullut. Jos potilas sairastui, niin lääkäri oli epäonnistunut. Tämä tietenkin edellytti, että potilas toimi lääkärin ohjeiden mukaan. Meillä länsimaissa ei ehkä riittävän tehokkaasti painoteta sitä ennaltaehkäisyä vaan mieluimmin annetaan lääkettä ongelmaan eli hoidetaan sitä oiretta sen sijaan, että etsittäisiin ongelman juurta, eli aiheuttajaa ja sitä kautta poistettaisiin ongelma niin, ettei ongelma uusiutuisi.

Iho-ongelmien hoitoon löytyy valtavasti tehokkaita keinoja. Ne auttavat, mutta mieti kuinka paljon parempi tulos voisikaan tulla, jos elämäntapasi tukevat ihonhoitoa. Joskus käy niin, ettei ulkonäkö ole kiinnostanut, ennen kuin siihen tulee jokin ongelma. Toiset ongelmat ovat helpompia hoitaa kuin toiset, mutta ongelmathan tulevat takaisin, jos sen aiheuttajaa ei poisteta. Ja kaikkea ei voi aina palauttaa ennalleen, vaikka kuinka ihmehoitoja olisikin markkinoilla. On aina ikävä, kun kuulee sanottavan, että “voi kun olisin tiennyt ennaltaehkäisystä aiemmin”.

Terveydentila näkyy kasvoissa. Ja terveys onkin se tärkein omaisuutemme. Sitä ei pysty korvaamaan rahalla. Terveyteen voi jokainen vaikuttaa valtavasti elintavoillaan. Jokainen voi itse päättää mitä syö ja juo. Vaikka ei olisi varaa ostaa niitä kalleimpia ruoka-aineita, niin terveellistä ruokaa pystyy tekemään edullisestikin. Ainakin ne ruoka-aineet, jotka nopeuttavat ikääntymistä ja aiheuttavat erilaisia iho-ongelmia kannattaa jättää pois ruokavaliostaan. Vaikka luulisit, ettei syömäsi ruoka näy kasvoissasi, niin ennen pitkään se kuitenkin näkyy. Oikeanlaisella ruokavaliolla voi ennaltaehkäistä ennenaikaista ikääntymistä, iho-ongelmia ja sairauksia. Ja sitä ei kannata aloittaa “sitten kun” vaan vaikka jo tänään.

Stressi on monen sairauden alkusyy. Stressaantuneena hermostosi käy ylikierroksilla, hormonitoimintasi menee sekaisin ja lumipalloefektinä tulee kaikenlaisia oireita, mitkä näkyvät ehkä vasta viiveellä. Harva meistä vain säästyy niiltä. Itselläni viimeiset 12 kuukautta ovat olleet stressaavia. Kun olin henkisesti kuormittunut, niin yritin syödä kuitenkin monipuolisesti ja lisäsin lisäravinteiden määrää, vähensin raskasta liikuntaa ja nukuin hyvin. Nyt palailen normaaliin, tai uuteen normaaliin, mutta edelleen opettelen pitämään stressini kurissa parhaani mukaan. Sen eteen täytyy tehdä vähän töitä. Esimerkiksi selitän itselleni, ettei ole kiire ja onko asian tekeminen juuri nyt pakollista vai voisiko levätä sen sijaan. Teen asioita omaan tahtiin ja yritän elää omannäköistä elämää. Aina ei voi elää stressitöntä elämää, mutta stressin lähteet kannattaa tunnistaa ja saada hallintaan heti kun mahdollista. Ajatusmalli, että “jos et voi asialle mitään, niin älä murehdi sitä suotta ja jos voit niin tee se mitä pystyt”, toimii todella. Kenenkään elämä ei ole ongelmatonta.

Nukkuminen on elimistön elinehto. Tiedät, miltä tuntuu, kun unta ei ole saanut tarpeeksi. Jos unettomuuden syynä on stressi, niin yritä hoitaa sitä. Stressin lisäksi ravinto vaikuttaa hormonitoimintaan ja näin suoraan uneen, eli edelleen sillä mitä syöt, on väliä. Kehosi kokonaisuutena ei toimi, jos et nuku tarpeeksi. Vaikka olisi kiireistä, niin älä tingi unesta. Vähäiset unet nopeuttavat ikääntymistä eli “kauneusunet” eivät ole vain sanonta.

Liikunta näkyy terveydessäsi ja kauneudessasi. Liikkumattomuus ei kaunista, mutta toisaalta liika rääkki vanhentaa, eli liikuntaa sopivasti. Jos et vielä liiku, niin kannattaa alkaa liikkumaan nyt ja ennaltaehkäistä monia sairauksia ja parantaa ihosi kuntoa samalla. Ulkoillessa saat happea, joka on todella tärkeää ihollesi.

Asenne elämään kannattaa pitää positiivisena. “Sitä saa mitä tilaa” toimii oikeasti ja kannattaa tilata tietenkin positiivisia juttuja. Eli suuntaa ajatuksesi siihen mitä haluat eikä siihen mitä et halua. Positiivisuus kaunistaa. Ihmisen silmistä näkee, miten hän voi ja säteileviä silmiä ei pysty taikomaan muuten kuin onnellisuudella. Muista olla onnellinen myös arjen pienistä asioista.

Ihon veltostumista ja ryppyjen ilmaantumista voi ennaltaehkäistä ja se on tehokkaampaa kuin niiden poistaminen. Kollageenin tuotantomme alkaa hidastua jo 25-vuotiaasta alkaen, joten olisikin hyvä alkaa hoitamaan ihoaan säännöllisesti ennen neljääkymmentä ikävuotta. Mikroneulaus on yksi luonnollisimpia ja tehokkaimpia hoitoja, joilla lisätään ihon omaa kollageenin tuotantoa.  Minulla on ihania asiakkaita, jotka ovat ymmärtäneet tämän ja seuraan innolla kuinka kauniin ja terveen näköisinä he ikääntyvät.

Mutta koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa, eli aina voi alkaa hoitaa ihoaan säännöllisesti ja syömään terveellisemmin. Tuloksia tulee, kun muutat ruokavaliosi ja aloitat ihohoidon. Blogi-teksteissäni kirjoitan kaunistavasta tavasta syödä sekä ohjeita ihonhoitoon. Ohjeita kun on niin monenlaisia. Itse olen 53-vuotias enkä omista mitenkään kaunistavia geenejä, mutta ammatillisesti on hyvä, että itsellänikin on ongelmia ja voin kokeilla, mitkä tuotteet oikeasti toimivat.

Ennaltaehkäisy on aina tehokkain hoito. Vaikka on ihan yleisesti tiedossa, että terveellisesti syöminen ja liikkuminen ovat terveydelle hyväksi, niin kuitenkin ajatellaan, ettei se nyt minua koske. Vasta sitten, kun tulee jokin ongelma, muutetaan tapoja. Sairaudet tai iho-ongelmat, etenkin ikääntymiseen liittyvät ongelmat tulevat pikkuhiljaa, salakavalasti. Ja sitten ajatellaan, että miksei kukaan kertonut että….

Olemme jokainen itse loppupelissä vastuussa siitä, millaisia terveytemme ja ulkonäkömme ovat. Helppoa on syyttää geenejä tai muita asioita erilaisista ongelmista. On helppoa unohtaa oma toiminta ja mennä jonkun muun syyn taakse. Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu, mutta aina kannattaa syödä suht. terveellisesti, ollen itselleen kuitenkin armollinen, liikkua ja muistaa levätä ja jos haluat pitää ihosi kauniina, niin hoida ihoasi säännöllisesti. Ja hoida itseäsi jo ennen kuin ongelmat ilmenevät, niin saat parempia tuloksia ja pääset edullisemmilla hoidoilla. Kehitä itsellesi sellaiset rutiinit, joiden suorittamisesta nautit. Tasapaino on kaunistavaa, niin kuin kiinalaisittain Yin/Yang. Ihonhoito ei ole pikamatka vaan marathon ja säännöllisyys palkitaan.

    Terveisin, Krista

Aloita kurssi ja kuuntele omaan tahtiin. Saat tietoa kokonaisvaltaisesta kauneudenhoidota ja säästät aikaa ja rahaa turhilta kokeiluita. Saat paljon terveellisisä reseptejä ja ohjeet kasvolihasten hoitoon. Ja valtavasti tietoa. Kurssimateriaali jää sinulle ja voit edetä omaan tahtiisi.

Osta kurssi

Tilaa uutiskirje, niin saat ajankohtaista tietoa kokonaisvaltaisesta kauneudenhoidosta.

We hate SPAM. We will never sell your information, for any reason.